Loimaa logo


Ajankohta: 24.10.2024 18:00:00 - 20:00:00

Kuvaus Tammikuussa 2012 alkoi radiossa ohjelma "Muistojen bulevardi." Siitä on tullut kymmenessä vuodessa kanavan suosituin ja kuunnelluin ohjelma. "Kuuntelijat ovat pääasiassa yli viisikymppisiä, mutta nostalgia puree myös nuorempiin" ohjelman sivuilla todetaan. Laila Kinnunen, Olavi Virta, Carola, Seija Simola, Katri Helena, Reijo Taipale ja monet muut aikansa kotimaiset tähdet saivat laulettavikseen kansainvälisiä suuria hittejä suomeksi käännettyinä. Nämä laulut kuuluvat myös Anna-Claudia ja Jouni Someron suosikkeihin. Valovoimainen Isä-tytär-duo antoi ensimmäiset kokonaiset konserttinsa syksyllä 2021 ja ne olivat suuria menestyksiä. Jouni on tehnyt pitkän ja mittavan uran konserttipianistina (yli 3300 konserttia ympäri maailmaa, 107 julkaistua albumia). Jouni itse kertoo uudesta aluevaltauksesta näin: "Olen tehnyt yhteistyötä lukuisten laulajien kanssa, tunnettujen oopperalaulajien, mutta myös muutaman viihdetaiteilijan kanssa. Pianon ääressä olen monesti ajatellut, että tuon laulun haluaisin laulaa enkä vain soittaa. Opiskelin nuorena myös laulua, joten tiedän ajan olevan nyt kypsä kokeilla näitä siipiä," Jouni kertoo. Hän on tullut tunnetuksi myös sanavalmiina ja hyvän huumorin omaavana juontajana, joten hän kertoilee konsertin ohjelmasta. Anna-Claudia on elänyt koko elämänsä musiikin, esiintymislavojen ja kiertue-elämän parissa. Hän aloitti musiikinopiskelun ja esiintymisen jo lapsena ja on ottanut oppia isänsä esiintyessä mm.useiden maan ykköslaulajien kanssa. Hän sai musiikkiopiston päättötodistuksen pääaineenaan huilu, mutta laulaminen on aina ollut eniten lähellä hänen sydäntään. Anna-Claudia on hurmannut eläytyvällä ja puhuttelevalla esiintymisellään jo useissa konserteissa sekä yksityistilaisuuksissa. Myös hänen kaunisväristä ääntään ja synnynnäistä lavakarismaansa on lehtiarvioissa kiitelty. Anna-Claudian ensimmäinen albumi "Muistojen Bulevardi" julkaistiin toukokuussa 2023 ja se on kuunneltavissa kaikilla digialustoilla.

Lisätiedot Heimolinna Liput 20€ Buffetti ei kuulu lipun hintaan

Tapahtuma on maksullinen.

Järjestävä taho: Loimaan Kulttuuripalvelut

Osoite: väinämöisenkatu 2 32200 LoimaaSijainti kartalla