Loimaa logo


Ajankohta: 23.10.2024 18:00:00 - 19:00:00

Kuvaus Ryhmäkylistä haja-asutukseksi loimaalaisittain -luentosarja Lokakuussa 2024 pidettävä 3-osainen luentosarja perustuu tuoreeseen tutkimukseen maatalouden maantieteen muutoksesta. Turun yliopiston tutkijatohtori ja Suomen maatalousmuseo Saran tutkimusyhteyshenkilö Kirsi Laine toteutti vuosina 2022–2024 Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston rahoituksella hankkeen Torppia ja tontin muuttoja – lounaissuomalaisen maatalouden spatiaalinen murros 1700-luvun lopulta 1920-luvulle. Hanke perustuu ennennäkemättömän laajaan kartta-aineistoon, jonka avulla Laine on paikantanut tilojen ja torppien tontteja sekä ajoittanut niiden sijoittumisessa tapahtuneita muutoksia. Luennoilla Laine johdattelee kuulijat muutoksen teemoihin loimaalaisesta näkökulmasta ja paikallisten esimerkkien kautta. 23.10. Klo 18 seminaaritila Riihen luento: Tontin sijainti ja muuttuva maatalous FT Kirsi Laine kertoo kolmannessa ja viimeisessä luennossaan, miten maatilojen muutot ja torppien perustaminen muuttivat molemmat loimaalaista ympäristöä, mutta eri tavoin. Tontin muutto ei vaikuttanut viljelysten sijaintiin, vaan ainoastaan osa tilan toiminnoista siirtyi uuteen paikkaan. Torpan perustaminen levitti viljelyä sinne, missä se ei ennestään ollut. Luennolla tarkastellaan sitä, miten maatalous ja sen muutokset määräsivät torppien sijoittumista ja uusien tonttien paikkoja. Luennolle on vapaa pääsy. Lisäksi tilaisuuteen on etäosallistumismahdollisuus

Lisätiedot

Tapahtuma on maksuton.

Järjestävä taho: Suomen maatalousmuseo Sarka

Osoite: Vanhakirkontie 383 32200 LoimaaSijainti kartalla